maanantai 24. joulukuuta 2012

Iloista joulua! ♥


Tästä voittekin sitten päätellä, mitä sain joululahjaksi. Isul Hamilton on siis rantautunut tänne. ♥
Herra on todella ihana, olen haaveillut häntä jo lähes vuoden. Pojan nimestä en ole vielä ihan varma, oon miettinyt nimetä pojan Harry Hiltoniksi, mutta kutsumanimi olisi silti Hamilton. En ole vielä varma. Mutta tälläistä tälläkertaa, kirjoitellaan taas pian, luultavasti Hamilton-shootin nimissä. c:

maanantai 17. joulukuuta 2012

happy b-day

Eilen oli Michikon synttärit! Tyttö on tosiaan ollut täällä jo vuoden ajan! Ylläolevassa kollaasissa on neljä kuvaa tämän vuoden varrelta.
Ensimmäiset kaksi kuvaa olen ottanut pokkarikameralla, joten laatu ei ole mikään maailman paras... Ensimmäinen kuva on Michikon saapumiskuva, sen vieressä oleva kuva on neidon ekalta ulkoilukerralta, alhaalla vasemmalla oleva kuva on yksi ensimmäisistä kuvista, joita otin järjestelmäkameralla ja viimeinen kuva on nykyhetkeä. c:
Muistan, miten minua jännitti kun menimme äitini ja kaverini kanssa postiin hakemaan Michikoa. Paketti oli niin kevyt, että pelkäsin sen olevan tyhjä. Onneksi ei ollut! : D
Voisin ruveta tässä kirjoittelemaan pitkiäkin tarinoita, mutta taidan jättää tämän Michikon 1-vuotis erikoispostauksen tähän. c:
Toivottavasti ehdin taas tässä lähipäivinä postaamaan, jotta saisin pidettyä tämän aktiivisemman tahdin yllä!
 Moikka ja kiitos jos kommentoisitte!

lauantai 15. joulukuuta 2012

little red riding-hood

Hei! Kävin kuvaamassa Noria ulkona Michikon stock-mekossa ja viitassa. Kuvia oli aluksi _paljon_ enemmän, mutta jouduin poistelemaan niitä melko paljon muokkausvaiheessa, sillä suuri osa kuvista oli epäselviä tai heilahtaneita. :c








Lämmittelyä sisällä Michikon kanssa. :3 Michikolla on muuten shortsit jalassa!
Saatan postata seuraavan kerran jo huomenna, sillä huomenna Michiko on ollut minulla jo vuoden ajan. En kuitenkaan välttämättä ehdi silloin kirjoittelemaan, koska huomenna on myös pikkuveljeni synttärijuhlat, joten postaus saattaa siirtyä maanantaille.

Kiitos lukemisesta!

- Mafiakatti & nuket

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Anteeksi ♥


Oon ollut tosi surkea nukkeblogin pitäjä viimeaikoina. Hyvitykseksi pitkästä tauosta saatte kuitenkin hieman Michiko-kuvia, ompelin tytölle vihdoin sopivan kokoisia vaatteita,



 Sori salama >__<

Kuvia ei nyt ollut ihan hirveästi. Niitä oli alunperin enemmän, mutta jouduin poistamaan muokkausvaiheessa ainakin 2 kuvaa, koska ne olivat epätarkkoja. >.<
Kiitos kuitenkin katselusta, jätäthän kommentin? c:

perjantai 10. elokuuta 2012

a girl with green eyes

Moi! Oon kai vähän yli-innokas postaaja, mutta hälläväliä, olen nukketuulella! :D
Tänään uhrikseni joutui Nori, joka sai ylleensä kaverilta lainassa olevan mekon.





Semmosia tuli, opettelin samalla vähän kuvanmuokkausta. :]
En voikaan toteuttaa sitä Norin saapumistarinaa ihan vielä, koska suurin osa tyttöjen huonekaluista (joita ei todellakaan ole paljon) ovat pieniä Michikolle, joka on vaatekaappiakin korkeampi... Mutta koitan askerralla tytöille jotain huonekaluja, jotta saisin sen tarinan tehtyä ennen koulun alkua!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

"Lumikki" ♥

Arvatkaa, mitä tänään tuli?
 Jep, Michikon obitsu ja peruukki saapuivat! Iskä oli ihana ja laittoi sen obitsun minun taidottoman poropeukalon puolesta. Pieni sävyero tuossa naaman ja kropan välillä on, mutta ei mikään jättimäinen eikä se haittaa! :3
Peruukin laitossa oli vähän säätöä, mutta sain senkin sitten laitettua, kun löysin vain tarpeeksi ohuttaa kaksipuoleista teippiä. ^^
Sitten vähän kuvia:


"Vähän" muokkailin. :D Mutta sori kun näitä kuvia oli tosi vähän, kuvausaikaa ei ollut mitenkään kovin paljon ja valaistus huono, niin en saanut kuin kaksi hyvää kuvaa. :<
Koitan postata Norin saapumistarinan mahdollisimman pian, kunhan saan sen vain kuvattua!
Ps.otsikko tulee siitä, kun Michiko näyttää nykyään musta vähän Lumikilta, entä teistä? C:

torstai 2. elokuuta 2012

Heii~!
Ajattelin nyt tehdä ihan lyhyen selityspostauksen... Seuraava "kunnon" postaus tulee viimeistään pari päivää koulun alkamisen jälkeen, kun mulla on nyt vähän kiireitä... .____.

Mutta kiitos viidelle lukijalle! Kyhään jonkinlaisen pienimuotoisen juhlapostauksen sitten, kun lukijoita on 10. ^^ :3

Heihei ja kiitos vielä kaikille lukijoille!